Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Tuttu hakemus!

Paritanssipäiväkirja

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme…

View original post 381 more words

Advertisements

Ubikinoni taltuttaa rytmhäiriöt kertoo Rantasalmen apteekin asiakaslehti 1/11

Rantasalmen apteekkari ja lääkäri tietää!

Tarjauskan turinat

– Ubikinoni pitää hyvälaatuiset rytmihäiriöt poissa, tietää naistentautien erikoislääkäri Leena Larva myös omasta kokemuksesta.

Rytmihäiriö tarkoittaa nimensä mukaisesti sydämen normaalin, säännöllisen rytmin häiriintymistä.
Vaiva v oi vaihdella vaarattomasta vakavaan, joten oireet tulee aina tutkia.
– Jos rytmihäiriöihin liittyy huimausta, on syytä mennä heti ensiapuun, Leena Larva sanoo.

Suurin osarytmihäiriöistä vaarattomia
Suurin osa rytmihäiriöistä on Larvan mukaan kuitenkin hyvänlaatukisia.
Tavallisesti tuntemuksia aiheuttaa sydämen tykytys eli palpitaatio, jolloin sydän vaikuttaa värisevän, hakkaavan tai jättävän lyöntejä väliin.
Jotkut tuntevat palpitaation jyskytyke´senä kaulalla. toiset taas yleisenä epämukavuuden tunteena.
Sydämen tykytystä vo0ivat Larvan mukaan aiheuttaa monet tekijät, kuten stressi, vaihdevuodet, raskaus, matala verensokeri, liika kofeiini, suklaa tai alkoholi, kuume, nestehukka sekä tietyt lääkkeet, esimerkiksi astmalääkkeet ja beetasalpaajat ja tietyt ravintolisät, esimerkiksi ginseng ja orapihlaja.
Vaikka hyvälaatuiset rytmihäiriöt ovat vaarattomia, ihmiset pitävät oireita niin epämiellyttävinä, että niistä halutaan päästä eroon.
Siinä tilanteessa ubikinoni on Larvan mielestä hyvä vaihtoehti.
Sen hän tietää myös henkilökohtaisesti.
Keväisin kiireisen lääkärin…

View original post 278 more words